Suomalainen media on päästellyt ihan urakalla turvemainontaa, kuin Vapon propagandamainoksissa konsanaan. Uskomattomin esimerkki löytyi Hämeen Sanomista (1.9.2010), missä mielipidekirjoitukseni turpeesta oli otsikoitu täysin päinvastaisesti, kuin esille tuomani mielipide. Kaiken huipuksi kuvatekstiin oli laitettu, että mielestäni turvetta on perusteltua pitää yhtenä tapana tuottaa energiaa. Jotta väärä mielikuva vähän oikenisi, niin alla ajatuksiani turpeen käytöstä energiantuotannossa näin sähköisessä muodossa.
Turve on energia-alan kummajainen. Se on toisten mukaan uusiutuva ja toisten mukaan vuorostaan uusiutumaton fossiilinen polttoaine.
Väitteitä turpeen uusiutumisesta on jokseenkin vaikea niellä. Tässä muutama esimerkki eri energianlähteiden uusiutumisajoista: uraani (muodostuu planeetan syntymisen yhteydessä), kivihiili (satoja miljoonia vuosia), öljy (miljoonia vuosia), turve (tuhansia vuosia), puu (kymmeniä vuosia), tuuli ja aurinko (heti). Jos uusiutuminen tapahtuu yli sadassa vuodessa, voidaan hyvin kyseenalaistaa energianlähteen uusiutuvuus ihmiselle mielekkäässä ajassa.
Oudoimpana pidän kuitenkin sitä, että turpeen ilmastopäästöt sivuutetaan toisinaan käden heilautuksella - turve kun tuottaa kaikista energiamuodoista eniten hiilidioksidipäästöjä. Tässä esimerkkejä hiilidioksidipäästöistä: turve (104 kg/GJ), kivihiili (93 kg/GJ), öljy (75 kg/GJ), uraani, puu, tuuli ja aurinko (0 kg/GJ). Näistä puu aiheuttaa kyllä hiilipäästöjä tuotantovaiheessa, mutta vastaavasti uudet puut sitovat kasvaessaan saman verran hiiltä itseensä.
Sitten on vielä luonnonsuojelullinen näkökulma. Ensinnäkin tulee muistaa, että jokainen tapa tuottaa energiaa aiheuttaa jotain haittaa luonnolle. Kyse onkin siitä, kuinka voimme tuottaa energiaa siten, että luonnolle aiheutuisi mahdollisimman vähän vahinkoa. Tässä kohtaa meidän tuleekin tarkastella energiantuotantoa sen koko elinkaaren ajalta.
Tuuli ja aurinko ovat luonnon kannalta harmittomia raaka-aineita. Puu puolestaan vaatii pinta-alaa kasvaakseen ja näillä alueilla luonnon monimuotoisuus usein kärsii jonkin verran. Turpeen nosto sekä uraanin ja kivihiilen kaivostoiminta tuhoaa alkuperäisen luonnon lähes kokonaan. Öljyn pumppaus ja kuljetus on aiheuttanut lukuisia suuria öljyvahinkoja ympäri maapalloa, viimeisin jättimäinen öljyturma Meksikonlahdella.
Tuotantovaiheessa kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi syntyy mm. seuraavia päästöjä: turve (paljon hiukkaspäästöjä), kivihiili (rikkipäästöjä), puu (hiukkaspäästöjä), öljy (typen oksideja), uraani, tuuli ja aurinko (ei merkittäviä muita päästöjä). Tuotannon lopputuotteena tulee vuorostaan seuraavaa: uraani (erittäin radioaktiivista ydinjätettä), turve, kivihiili, öljy ja puu (poltosta syntynyttä tuhkaa), tuuli ja aurinko (ei mitään).
Jos asian tarkastelun vie vielä vähän pidemmälle turpeen kohdalla, niin huomataan, että luonnonsuojelun ja turpeen noston intressit menevät varsin usein ristiin. Lukuisia suomalaisia luonnontilaisia soita uhkaa joutuminen Vapon käsittelyyn, vaikka lähtökohtaisesti luonnontilaisia soita ei saisi enää alistaa turpeen nostoon. Suot kuuluvat keskeisenä osana suomalaiseen luontoon. Kaksi kolmasosaa suomalaisista soista ja kosteikoista on jo tuhottu ojittamalla niitä pelloiksi ja metsätalousmaiksi. Jäljellä olevia soita ei tule enää pilata turpeen nostolla.
Turpeen energiankäyttöön on vaikea löytää järkiperusteisia syitä. Tästä syystä voidaan hyvin todeta, että turpeella ei tule olemaan tulevaisuutta suomalaisessa energiantuotannossa.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
lauantai 29. toukokuuta 2010
Liikkumisen vaikeudesta
Olen valinnut autottoman elämän ja olen siitä oikeastaan aika ylpeä. Tämä on kuitenkin aiheuttanut monta mielenkiintoista ongelmatilannetta – yhteiskuntamme kun on rakennettu niin autokeskeiseksi. Myös ihmisten yleinen mielipide ja tapakulttuuri on varsin vastaan autotonta elämäntapaa. Tämä käy hyvin ilmi mm. silloin kun autottomaan perheeseen tulee perheenlisäystä. Sukulaiset, tuttavat ja jopa neuvola alkavat antamaan vinkkejä autoista ja turvaistuimista jne. Kun sitten varovaisesti ilmoittaa, että aikoo tulla toimeen ilman autoa, niin saa outoja katseita puoleensa. Meillekin monet totesivat, kun ilmoitimme pärjäävämme hyvin ilman autoa, että odottakaapa hetki, niin ymmärrätte ja hankitte auton.
Noh – kaksosemme täyttävät ensi kesänä kaksi vuotta ja vielä ainakin olemme tulleet toimeen ilman autoa. Tämä ei tosin tarkoita, ettei meillä toisinaan olisi ollut hankaluuksia liikkumisen kanssa. Hyvä esimerkki on viime vuonna tekemämme aivan normaali matka Helsingistä äitini luota Lahteen kotiimme. Homma lähti mukavasti liikkeelle. Pääsimme mukavasti matalalattiabussilla kaksosrattaidemme kanssa äitini luota Helsingin rautatieasemalle. Tästä sitten ongelmamme alkoivat.
Ostimme liput Z-junaan Helsingistä Lahteen. Kun menimme sitten junan luokse pari minuuttia ennen junan lähtöä, huomasimme, että ko. juna on ruuhkavuoro, jossa käytetään vanhoja junanvaunuja. Sinänsä ongelmaksi ei muodostunut se, että olisimme joutuneet nostamaan täyteen pakatut kaksosrattaat portaita ylös, vaan se, että ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet sisälle, johtuen keskikaiteesta portaissa. Emme myöskään enää ehtineet purkamaan rattaita osiin - pakaasimme mukaan luettuna - vaan jouduimme jättäytymään junasta.
Tässä vaiheessa kaksosemme alkoivat näyttää nälän merkkejä ja totesimme, että on parempi mennä jonnekin syömään ja mennä seuraavalla Z-junalla, joka lähtee tunnin päästä. Syömisemme kuitenkin vähän venähti (näin voi käydä joskus lasten kanssa) ja juoksimme viime tipassa junaa kohti. Näimme kuitenkin jo pitkältä, että kyseessä on taas ruuhkavuoro, johon emme pääse mitenkään nopeasti sisälle. Jouduimme siis taas jättäytymään junasta. Tässä vaiheessa menimme vaihtamaan lippumme InterCity-lippuihin, jotta varmasti mahdumme junaan. Pääsimme lopulta junaan n. puolituntia myöhemmin.
Ongelmat jatkuivat Lahdessa. Köröttelimme suhteellisen väsyneinä Lahden rautatieasemalta torille jatkamaan matkaamme bussilla kotiin. Bussi ehti kuitenkin menemään juuri nokkamme edestä ja jouduimme odottamaan seuraavaa bussia 20 min. Kun lopulta seuraava bussi tuli paikalle, se paljastui vanhanaikaiseksi porrasbussiksi, jossa vielä kaiken kukkuraksi oli keskellä vain yksi ovi, mistä rattaamme eivät millään tapaa olisi mahtuneet sisään. Tässä vaiheessa lähiympäristö joutui kuulemaan muutaman vähemmän mukavan sanan ja päädyimme ottamaan taksin. Matkamme kokonaisuudessaan äitini luota Helsingistä kotiimme Lahteen kesti lähes viisi tuntia. Tuo oli niitä harvoja hetkiä, jolloin lipsahdin ajattelemaan auton hankintaa.
Erilaiset variaatiot edellä kuvatusta – tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa – on tullut koettua. Huvittavaa on se, että hyvin yksinkertaisella muutoksella nämä ongelmat on ratkaistavissa. Jos aikataulujen yhteydessä olisi merkattu matalalattiavuorot erikseen, ei tämän tyyppisiä ongelmia tulisi niin helposti. Tätä on mm. Lahdessa ehdotettu toistuvasti Koiviston autolle, mutta selityksenä on aina annettu, että he eivät voi taata vuoroille matalalattiabusseja, koska autot voivat rikkoontua ja korvaavaksi autoksi voi tulla porrasmallinen vanha bussi. Tämä olisi helposti ratkaistavissa siten, että matalalattiabusseja merkattaisiin vähemmän aikatauluihin, kuin niitä oikeasti on. Vastavuoroisesti vara-autoina voitaisiin pitää muutamaa matalalattiabussia. Samalla pitäisi jokaiselle linjalle varata vähintään yksi matalalattiabussi.
Sama ongelma koskee myös VR:n liikennettä. Ongelma olisi ratkaistavissa samalla tavalla. Kummassakin tapauksessa vanha kalusto olisi täysimittaisena käytössä ja näin vanhat joukkoliikennevälineet voidaan kuluttaa rauhassa loppuun. Homman miinuspuolena olisi tietenkin se, että koko matalalattiakalusto ei olisi liikenteessä samaan aikaan ja liikenteessä näkyisi vanhoja busseja ja junia enemmän. Kuitenkin lastenvaunujen kanssa kulkevat, vanhukset, liikuntarajoitteiset ja mukavuudenhaluiset ihmiset hyötyisivät tästä järjestelystä, sillä tällöin ei tarvitse arpoa pysäkillä sitä, minkälainen bussi tai juna sattuu kohdalle.
Tätä odotellessa…
Noh – kaksosemme täyttävät ensi kesänä kaksi vuotta ja vielä ainakin olemme tulleet toimeen ilman autoa. Tämä ei tosin tarkoita, ettei meillä toisinaan olisi ollut hankaluuksia liikkumisen kanssa. Hyvä esimerkki on viime vuonna tekemämme aivan normaali matka Helsingistä äitini luota Lahteen kotiimme. Homma lähti mukavasti liikkeelle. Pääsimme mukavasti matalalattiabussilla kaksosrattaidemme kanssa äitini luota Helsingin rautatieasemalle. Tästä sitten ongelmamme alkoivat.
Ostimme liput Z-junaan Helsingistä Lahteen. Kun menimme sitten junan luokse pari minuuttia ennen junan lähtöä, huomasimme, että ko. juna on ruuhkavuoro, jossa käytetään vanhoja junanvaunuja. Sinänsä ongelmaksi ei muodostunut se, että olisimme joutuneet nostamaan täyteen pakatut kaksosrattaat portaita ylös, vaan se, että ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet sisälle, johtuen keskikaiteesta portaissa. Emme myöskään enää ehtineet purkamaan rattaita osiin - pakaasimme mukaan luettuna - vaan jouduimme jättäytymään junasta.
Tässä vaiheessa kaksosemme alkoivat näyttää nälän merkkejä ja totesimme, että on parempi mennä jonnekin syömään ja mennä seuraavalla Z-junalla, joka lähtee tunnin päästä. Syömisemme kuitenkin vähän venähti (näin voi käydä joskus lasten kanssa) ja juoksimme viime tipassa junaa kohti. Näimme kuitenkin jo pitkältä, että kyseessä on taas ruuhkavuoro, johon emme pääse mitenkään nopeasti sisälle. Jouduimme siis taas jättäytymään junasta. Tässä vaiheessa menimme vaihtamaan lippumme InterCity-lippuihin, jotta varmasti mahdumme junaan. Pääsimme lopulta junaan n. puolituntia myöhemmin.
Ongelmat jatkuivat Lahdessa. Köröttelimme suhteellisen väsyneinä Lahden rautatieasemalta torille jatkamaan matkaamme bussilla kotiin. Bussi ehti kuitenkin menemään juuri nokkamme edestä ja jouduimme odottamaan seuraavaa bussia 20 min. Kun lopulta seuraava bussi tuli paikalle, se paljastui vanhanaikaiseksi porrasbussiksi, jossa vielä kaiken kukkuraksi oli keskellä vain yksi ovi, mistä rattaamme eivät millään tapaa olisi mahtuneet sisään. Tässä vaiheessa lähiympäristö joutui kuulemaan muutaman vähemmän mukavan sanan ja päädyimme ottamaan taksin. Matkamme kokonaisuudessaan äitini luota Helsingistä kotiimme Lahteen kesti lähes viisi tuntia. Tuo oli niitä harvoja hetkiä, jolloin lipsahdin ajattelemaan auton hankintaa.
Erilaiset variaatiot edellä kuvatusta – tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa – on tullut koettua. Huvittavaa on se, että hyvin yksinkertaisella muutoksella nämä ongelmat on ratkaistavissa. Jos aikataulujen yhteydessä olisi merkattu matalalattiavuorot erikseen, ei tämän tyyppisiä ongelmia tulisi niin helposti. Tätä on mm. Lahdessa ehdotettu toistuvasti Koiviston autolle, mutta selityksenä on aina annettu, että he eivät voi taata vuoroille matalalattiabusseja, koska autot voivat rikkoontua ja korvaavaksi autoksi voi tulla porrasmallinen vanha bussi. Tämä olisi helposti ratkaistavissa siten, että matalalattiabusseja merkattaisiin vähemmän aikatauluihin, kuin niitä oikeasti on. Vastavuoroisesti vara-autoina voitaisiin pitää muutamaa matalalattiabussia. Samalla pitäisi jokaiselle linjalle varata vähintään yksi matalalattiabussi.
Sama ongelma koskee myös VR:n liikennettä. Ongelma olisi ratkaistavissa samalla tavalla. Kummassakin tapauksessa vanha kalusto olisi täysimittaisena käytössä ja näin vanhat joukkoliikennevälineet voidaan kuluttaa rauhassa loppuun. Homman miinuspuolena olisi tietenkin se, että koko matalalattiakalusto ei olisi liikenteessä samaan aikaan ja liikenteessä näkyisi vanhoja busseja ja junia enemmän. Kuitenkin lastenvaunujen kanssa kulkevat, vanhukset, liikuntarajoitteiset ja mukavuudenhaluiset ihmiset hyötyisivät tästä järjestelystä, sillä tällöin ei tarvitse arpoa pysäkillä sitä, minkälainen bussi tai juna sattuu kohdalle.
Tätä odotellessa…
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Ydinvoimakeskustelu on päässyt vauhtiin
Ydinvoima tuntuu puhuttavat ihmisiä ja hyvä niin. Sain erittäin runsaasti palautetta kirjoituksestani Etelä-Suomen Sanomiin (joka oli hyvin samansisältöinen kuin edellinen blogikirjoitukseni), pääosin positiivista, mutta kyllä joukkoon mahtui myös kriittistä ja jopa sättivää sävyä. Käyn tässä läpi joitakin esille nousseita asioita.
Ihmetystä herätti, että miksi puhuin työllisyysvaikutuksista voimalan rakentamisen yhteydessä. Jos palautamme mieliimme millä argumenteilla viidettä ydinvoimalaa perusteltiin, oli yksi keskeisistä perusteluista sen tuomat työpaikat rakennusvaiheessa. Energiapolitiikkaa ei kannata tehdä erillään muusta politiikasta. Oikealla energiapolitiikalla voidaan tehdä myös hyvää työllisyys- ja ympäristöpolitiikkaa. Tässä taistossa uusiutuva hajautettu energiantuotanto vie pidemmän korren.
Ihmetystä aiheutti myös se, että jos uusiutuvien energialähteiden työllisyysvaikutukset ovat niin hyvät, niin miksi näin ei ole jo tehty. Suurin syy uusiutuvien energianlähteiden nousun takkuamiseen Suomessa on ollut investointirahojen puute. Rahat on sidottu pitkälti Olkiluodon ydinvoimalahankkeeseen. Yksi ongelma ydinvoimahankkeiden eteenpäin viemisessä onkin rahoituksen häviäminen uusiutuvilta energianlähteiltä. Tämä aiheuttaa Suomelle ongelmia myös siksi, että olemme sitoutuneet nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuutta nykyisestä n. 25 %:sta aina 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Ydinvoima ei ole uusiutuva energianlähde ja sen tuotannon lisääminen vähentää suhteellisesti uusiutuvan energian määrää.
Sain myös palautetta, että tuulivoima ei toimi kun ei tuule. Tässä nouseekin erittäin tärkeään asemaan hajautettu energian tuotanto ja älykkäät sähköverkot sekä energian varastointi. Kun tuulivoimaloita sijoitetaan useaan paikkaan, on erittäin epätodennäköistä, että jokaisella paikalla olisi tyyntä samaan aikaan. Eli aina tuulee jossain. Älykkäät sähköverkot puolestaan varastoivat energiaa ylituotantovaiheessa ja vähentävät erilaisten laitteiden energian kulutusta energiapiikkien aikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ylituotantovaiheessa ylimääräinen energia voidaan varastoida, esim. sähköautojen akkuihin tai vaikkapa vetyyn. Energiapiikin osuessa kohdalle älykäs sähköverkko lopettaa väliaikaisesti pakastimien ja jääkaappien viilentämisen ja jatkaa viilentämistä energiapiikin loputtua. Tämä on siis nykyisen energiamäärän tehokkaampaa käyttöä.
Myös Suomen pohjoinen sijainti aiheutti palautetta. Tarvitsemme enemmän energiaa kuin muut Euroopan maat. Ehkä näin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että myös uusiutuvat energianlähteet tuottavat energiaa ja myös meillä on mahdollisuuksia vähentää energiankulutustamme – pohjoisesta ulottuvuudesta huolimatta. Energiatehokkuus on noussut ykköspuheenaiheeksi mm. rakentamisessa ja elektroniikassa. Myös Suomen teollisuuden rakennemuutos vähentää energiantarvetta.
Sain kritiikkiä myös siitä, että kannatan mm. tuulivoimaa, jonka rakentaminen on kannattavaa vain verovaroin, mutta ydinvoima pärjää ilman. Ensinnäkin tuulivoimaa ei tueta mitenkään merkittävästi verovaroin, vaan Suomessa tuulivoiman rakentaminen on tehty erittäin kalliiksi. Mm. turve on saanut itselleen syöttötariffijärjestelmän, joka parantaa turpeen kilpailukykyä suhteessa muihin energiantuotantomuotoihin. Turve on kuitenkin kaikista energiantuotantomuodoista pahin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja suhteessa tuotettuun energiamäärään. Vihreät ovatkin ihmetelleet, että miksi turve on saanut itselleen syöttötariffin, mutta tuulivoima ei ole sitä saanut. Toisekseen ydinvoima on saanut runsaasti tukea veronmaksajilta – maksajat ovat vain olleet Ranskassa ja Saksassa, mistä uusi ydinvoimalaitoksemme on kotoisin.
Ydinvoima on erikoinen aihe. Sen argumentointi lähtee usein tunteista, eikä faktoista. Tästä ikävänä esimerkkinä on ydinvoiman lobbauksen perustuminen pääosissa valheille tai lupausten ylimitoitukselle. Olkiluoto 3:n kohdalla hankkeen luvattiin mm. tuovan paljon työpaikkoja suomalaisille ja maksavan yli puolet vähemmän kuin nyt toteutuessaan. 70-luvulla, kun ensimmäisistä ydinvoimaloista tehtiin päätöstä, hanketta perusteltiin mm. sillä, että kaikki muodostuva ydinjäte loppukäsitellään turvallisesti Neuvostoliitossa.
Jos jatkan edellisessä blogissa esiteltyä pisteytystä, niin uusiutuvat saivat seuraavat lisäpisteet: uusiutuvat energianlähteet auttavat meitä pääsemään vuoden 2020 tavoitteisiin, uusiutuvat energianlähteet vievät teknologiaa eteenpäin mm. älykkäiden sähköverkkojen muodossa ja pystymme käyttämään nykyisen energianmäärän paremmin hyväksi tasaisemmalla kulutuksella, uusiutuviin energian lähteisiin perustuva skenaario panostaa energian säästämiseen mikä vuorostaan lisää teknologian kehittämistä energian säästämisessä, oikeastaan jokainen energiantuotanto muoto saa tavalla tai toisella tukea veronmaksajilta, joten tuosta tuli tasapeli.
Yhteenlaskettu lopputulos: ydinvoima 2 – uusiutuvat 9.
Ihmetystä herätti, että miksi puhuin työllisyysvaikutuksista voimalan rakentamisen yhteydessä. Jos palautamme mieliimme millä argumenteilla viidettä ydinvoimalaa perusteltiin, oli yksi keskeisistä perusteluista sen tuomat työpaikat rakennusvaiheessa. Energiapolitiikkaa ei kannata tehdä erillään muusta politiikasta. Oikealla energiapolitiikalla voidaan tehdä myös hyvää työllisyys- ja ympäristöpolitiikkaa. Tässä taistossa uusiutuva hajautettu energiantuotanto vie pidemmän korren.
Ihmetystä aiheutti myös se, että jos uusiutuvien energialähteiden työllisyysvaikutukset ovat niin hyvät, niin miksi näin ei ole jo tehty. Suurin syy uusiutuvien energianlähteiden nousun takkuamiseen Suomessa on ollut investointirahojen puute. Rahat on sidottu pitkälti Olkiluodon ydinvoimalahankkeeseen. Yksi ongelma ydinvoimahankkeiden eteenpäin viemisessä onkin rahoituksen häviäminen uusiutuvilta energianlähteiltä. Tämä aiheuttaa Suomelle ongelmia myös siksi, että olemme sitoutuneet nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuutta nykyisestä n. 25 %:sta aina 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Ydinvoima ei ole uusiutuva energianlähde ja sen tuotannon lisääminen vähentää suhteellisesti uusiutuvan energian määrää.
Sain myös palautetta, että tuulivoima ei toimi kun ei tuule. Tässä nouseekin erittäin tärkeään asemaan hajautettu energian tuotanto ja älykkäät sähköverkot sekä energian varastointi. Kun tuulivoimaloita sijoitetaan useaan paikkaan, on erittäin epätodennäköistä, että jokaisella paikalla olisi tyyntä samaan aikaan. Eli aina tuulee jossain. Älykkäät sähköverkot puolestaan varastoivat energiaa ylituotantovaiheessa ja vähentävät erilaisten laitteiden energian kulutusta energiapiikkien aikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ylituotantovaiheessa ylimääräinen energia voidaan varastoida, esim. sähköautojen akkuihin tai vaikkapa vetyyn. Energiapiikin osuessa kohdalle älykäs sähköverkko lopettaa väliaikaisesti pakastimien ja jääkaappien viilentämisen ja jatkaa viilentämistä energiapiikin loputtua. Tämä on siis nykyisen energiamäärän tehokkaampaa käyttöä.
Myös Suomen pohjoinen sijainti aiheutti palautetta. Tarvitsemme enemmän energiaa kuin muut Euroopan maat. Ehkä näin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että myös uusiutuvat energianlähteet tuottavat energiaa ja myös meillä on mahdollisuuksia vähentää energiankulutustamme – pohjoisesta ulottuvuudesta huolimatta. Energiatehokkuus on noussut ykköspuheenaiheeksi mm. rakentamisessa ja elektroniikassa. Myös Suomen teollisuuden rakennemuutos vähentää energiantarvetta.
Sain kritiikkiä myös siitä, että kannatan mm. tuulivoimaa, jonka rakentaminen on kannattavaa vain verovaroin, mutta ydinvoima pärjää ilman. Ensinnäkin tuulivoimaa ei tueta mitenkään merkittävästi verovaroin, vaan Suomessa tuulivoiman rakentaminen on tehty erittäin kalliiksi. Mm. turve on saanut itselleen syöttötariffijärjestelmän, joka parantaa turpeen kilpailukykyä suhteessa muihin energiantuotantomuotoihin. Turve on kuitenkin kaikista energiantuotantomuodoista pahin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja suhteessa tuotettuun energiamäärään. Vihreät ovatkin ihmetelleet, että miksi turve on saanut itselleen syöttötariffin, mutta tuulivoima ei ole sitä saanut. Toisekseen ydinvoima on saanut runsaasti tukea veronmaksajilta – maksajat ovat vain olleet Ranskassa ja Saksassa, mistä uusi ydinvoimalaitoksemme on kotoisin.
Ydinvoima on erikoinen aihe. Sen argumentointi lähtee usein tunteista, eikä faktoista. Tästä ikävänä esimerkkinä on ydinvoiman lobbauksen perustuminen pääosissa valheille tai lupausten ylimitoitukselle. Olkiluoto 3:n kohdalla hankkeen luvattiin mm. tuovan paljon työpaikkoja suomalaisille ja maksavan yli puolet vähemmän kuin nyt toteutuessaan. 70-luvulla, kun ensimmäisistä ydinvoimaloista tehtiin päätöstä, hanketta perusteltiin mm. sillä, että kaikki muodostuva ydinjäte loppukäsitellään turvallisesti Neuvostoliitossa.
Jos jatkan edellisessä blogissa esiteltyä pisteytystä, niin uusiutuvat saivat seuraavat lisäpisteet: uusiutuvat energianlähteet auttavat meitä pääsemään vuoden 2020 tavoitteisiin, uusiutuvat energianlähteet vievät teknologiaa eteenpäin mm. älykkäiden sähköverkkojen muodossa ja pystymme käyttämään nykyisen energianmäärän paremmin hyväksi tasaisemmalla kulutuksella, uusiutuviin energian lähteisiin perustuva skenaario panostaa energian säästämiseen mikä vuorostaan lisää teknologian kehittämistä energian säästämisessä, oikeastaan jokainen energiantuotanto muoto saa tavalla tai toisella tukea veronmaksajilta, joten tuosta tuli tasapeli.
Yhteenlaskettu lopputulos: ydinvoima 2 – uusiutuvat 9.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
